tiistai 16. maaliskuuta 2010

Karnataka - Mysore ja Hampi

En ookkaan nakojaan pariin viikkoon kirjotellu tanne taas. Kuvia keraantyny ihan torkee maara, saa naha miten ehin siirtaan ne hitaalla yhteydella.
Elikkas. Keralassa hyppasin junaan kohti Bangaloree missa kumminkin pysahdyin vaan ihan nopeesti ennen siirtymisa Mysoreen mika on noin miljoonan asukkaan kaupunki. Taytyy kylla sanoo etta oon alkanu fanittaan junamatkustusta Intiassa. Tapaa helposti mielenkiintosia ihmisia ja tulee syotya mita erikoisimpia ruokia. Jollain junamatkalla, en nyt muista mista mihin, tapasin Bangalorelaisen animaatio opiskelijan jonka kanssa oli aika mielenkiintoset keskustelut, en oo nimittain saman ikasten paikallisten kanssa juurikaan ollu aikasemmin tekemisissa. Tyyppi piirsi muuten musta kuvankin, aika mielenkiintonen visio meikalaisesta, piirros loytyy tuolta kuva sivustolta.
Anyway. Mysoressa tuli katsastettua aika perus nahtavyydet ja kierreltya kaupoissa kaupungilla. Mukaan lahti mm. oljyja ja perkeleen kallis saali. Katukeittiot vahan houkutteli mutta en halunnu ottaa riskia etta oon kipeena Hampissa niin jatin valiin. Kusettajien ja tyrkyttajien maara kaduilla kasvaa eksponentiaalisesti sen mukaan, paljonko kaupungissa on asukkaita. Meininkiin on kuitenkin jo jokseenkin tottunu, mutta valilla pitaa muistuttaa itelleen etta jengi yrittaa vaan selvita vaikeissa oloissa ja meikalainen on bill gates useimpien silmissa. Yhtena paivana kavin sitten vieraileen keskella kaupunkia sijaitsevassa palatsissa, kuvia sai ottaa vaan ulkopuolelta. Kassaneiti oli varma etta oltiin tavattu aikasemmin ja tuli lopulta siihen tulokseen etta oon varmaan uutisankkuri kun oon niin tutun nakonen. Nayttaakohan kaikki lankkarit samalta aasialaisten silmin, ei oo meinaan eka kerta kun noin on kayny. Sunnuntaina koko palatsin alue valaistiin kymmenillatuhansilla lampuilla illalla, aika mieleton naky ja kamera ei tietenkaan sattunu messiin. Tuli myos pyhiinvaeltajien tapaan kiivettya tuhat porrasta Chamundi hillille, jonka paalta loytyi temppelia ja jonkinlainen om shanti museo, mista ostin meditaatio-oppaan.
Mysoresta siirryin sitten kohti pohjoista Hampiin, missa ei todellakaan tarvinnu ettia mielenkiintosia paikkoja, mestat oli nimittain taynna 500 vuotta vanhojen temppelien raunioita ja mita hamyimpia kalliomuodostelmia. Taalla tuli tormattua uuteen ukotuksen muotoon kun kolme "magic babaa" pyori temppeleilla. Taytyy myontaa etta tyypit sai poistettua meikalaiseltakin 100 rupiaa, mutta jalkeenpain tilanne naurattaa lahinna. Tyypeilla oli nimittain mukanaan vihko, johon ne pyytaa kirjottaan nimen, mista maasta on kotosin ja kuinka paljon rahaa tuli menetettya. Keskella Hampia kulkee joki, jonka yli paasee ainoastaan veneella joka kulkee eestaas 8 tuntia vuorokaudessa. Siltaa oltiin rakennettu, mutta se romahti vuosi sitten ja vei 20 tyomiesta mukanaan. Silla puolella missa kamppasin ei myyty mitaan lihaa - ei edes kanan, eika alkoholia, eika savukkeita. Jouduin paivakausia elamaan ruoalla ja vedella. Temppelien lisaksi Hampissa tuli lahinna otettua rennosti joen rannalla tai kavelemalla vailla paamaaraa kylissa joiden vieresta alko loputtomat banaaniviljelmat. Yhtena paivana olin sitten hankkiutunu toiselle puolelle jokee kun kiipesin monkey temple nimiseen mestaan. Oli ihan jarjettoman kuuma paiva ja ylhaalla guru tarjosi viela tulikuumaa chaita. Kenkia ei tietenkaan saanu pitaa jalassa pyhassa paikassa ja kallio tuntu samalta jaloissa kun ois kavelly hellan paalla.
Rahat tuhlasin takasin tullessa kylmiin juotaviin ja kun paasin joelle huomasin ettei ollu rahaa jaljella lauttamaksuun. Harkitsin jo joen yli uimista, mutta venekuskit oli onneks lepposta sakkia ja hetken kriketin peluun jalkeen paasin toiselle puolelle.
Hampista otin sitten suunnan takaisin Goalle ja saavuin kuudelta aamulla Palolemiin 12 tunnin junamatkan ja vajaan tunnin moottoripyora ajelun jalkeen. Taalla oli tarkoitus tormata Yamanurappaan, jonka kanssa oltaisiin lahdetty reissaamaan pohjois-intiaan. No, eilen sitten selvisi etta kaveri on viela Tampereella. Palolemissa oon nyt rentoutunu rannalla, joka muuten patkii Vagatorin mennentullen ja eilen ennen auringonlaskua muutama delffiini tuli morjestaan kun levytin kanootissa jonkin matkan paassa rannasta. Joka ilta ranta on pelkkien kynttiloiden valossa kun sahkokatkos iskee.
Tuli nyt vahan sekavasti ehka selostettua edeltaneet kaks viikkoo, en ollu yhtaan etukateen miettiny mita tanne kirjottelis. Saan mita ilmeisimmin jatkaa lopukin intiat yksin ja sen jalkeen pitaisi tormata juhoon ja makeen jossain kaakkois-aasiassa. Alunperin oltiin sovittu etta tormattaisiin Thaimaassa, mutta siella on ollu nyt jotain levottomuuksia ilmeisesti ja Suomen ulkoministerio on kehottanu tekeen ilmotuksen jos meinaa sinne reissata. Saa naha mihin suuntaan tilanne siella etenee, toivottavasti ei tarvi saataa paluulippua Suomeen uusiks.
Soronnoo! Next destination: Varanasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti